Unohduksen lapsi

Katkennut terä kädessäni,
verivana rinnallani.
Vain tyhjä huotra maahan tallattuna
seuraa kun lähden taas. 

On vihollinen kaadettu,
voittamaton voitettu.
Veistettyä lihaani pelko jäytää. 

Tuo viima hyytävä
nimeäni kuljettaa.
Punainen veri piirtää
merkin maahan routaiseen. 

Vuoren rinnettä
huurre kapuaa.
Kuin hetkeään odottaen
laelle kotka vain jää. 

Taas vaihtaa tuuli suuntaa,
se vainajia syleilee ja kivet murentaa. 

On metsä autio
ja pilvet paenneet.
Katson henki höyryten
kun kaikki hiljalleen jäätyy. 

Vain viima hyytävä
nimeäni kuljettaa.
Lopulta tiedän sen
mitä tulin täyttämään. 

Vuoren rinnettä
taivas kuristaa.
Pelotta tarkkailee hän
jonka siivet vielä kantavat. 

Yksin tuulta vastassa
seisoo orpo taistojen.
Siintää metsä keihäiden
rannassa taivaan punaisen. 

Se raivo lailla ukkosen
silpoo rivit nöyrtyvien.
Sudet talosta kuoleman
suovat henkäyksen viimeisen. 

Yksin tuulta vastassa
on lapsi tuon teurastuksen. 

Ei vanhus sano sanaakaan,
vain haaskalinnut taivaalla tarinansa tuntevat. 

Multaan hautaan kappaleet
raudan väsymättömän.
Matkan lopussa ei jäljelle jää mitään. 

Vielä viima hyytävä
lauluani kuljettaa.
Merkki routaisessa maassa
aikaan katoaa. 

Vuoren rinnettä
huurre kapuaa.
Kuin hetkeään odottaen
laelle kotka vain jää. 

Siivet revitty mutta kynnet valmiina
loppunsa kohtaamaan. 

Sodan maailmaa
pimeys kuristaa.
Pelotta tarkkailee hän
jonka silmät vielä näkevät.