Elämää juoksuhaudoissa, es. A. Aimo vuosi 1940

Taistoihin tiemme kun toi,
missä luotien laulu vain soi,
emme tienneet kun läksimme silloin,
kuka joskus palata voi.

Elo tää juoksuhaudoissa on
meille käskynä vain kohtalon,
ja kenties matkamme määrä
sodan melskeisiin kadota on.

Päivä kun yöks' vaihtui jo,
tuli levoksi pien' tuokio,
ovat unehen vaipuneet kaikki,
missä lämmön suo nuotio.

Minä sinua taas muistelen,
näen poskellas viel' kyyneleen,
vaikka taiston kentälle jäisin,
sinun kuvasi on viimeinen.

Päivä kun yöks' vaihtui jo,
tuli levoksi pien' tuokio,
ovat unehen vaipuneet kaikki,
missä lдmmön suo nuotio.
Minä sinua taas muistelen,
nдen poskellas viel' kyynelen,
vaikka taiston kentälle jäisin,
sinun kuvasi on viimeinen.
 
Mies yksin vain valveillaan muistelee,
ja aatokset kauas kotiin harhailee.
Nyt varmaankin äiti siell' valvoo viel'
huokaillen ja rukoillen
puolesta rakkaan lapsosen.
 
Pois armaani läksitkö jo,
sun luotani vei kohtalo.
Se kauaksi vei sinut sinne,
miss' elo on vain tuokio.
Mun j [bad word] sä nyt ikövään,
en tiedä viel' suako nään,
mutt' muistos' mulle on kallein,
se säilyy, vaikk' et saapuisi.
 
Niin raukesi toiveemme, haaveemme.
Sun tuoni vei, mulle jäi vain muistosi.
Sun kasvos' nään uupuneet, kalvenneet.
Mutta uskon armaani siihen,
tapaamme viel' uudelleen.

 

1940 / Lappeenranta